Suuren surun jälkeen on näköjään kuitenkin elämä jatkunut. Synttäreitä vietetty ja mukavissa tapahtumissa on käyty. Kuitenkin elämä ei jatku enään samanlaisena, siihen on tullut toisenlainen sävy, sellainen harmaampi ehkä jopa tässätapauksessa liila. Kun normaalia arkea elää, ei tule ajatelleeksi sitä että nyt on ne hetket kun pitää elää niin että jos tämä kaikki loppuu niin olisi tyytyväinen siihen elettyyn elämään. Olisi jokapäivä onnellinen, nauttisi lapsista ja muista rakkaista ihmisistä, näkisi sen kauneuden joka meitä ympäröi, huomaisi kaikki värit, kuuntelisi musiikkia.
Minä olen tämän surun jälkeen iloinen siitä että olen avoimesti tunteeni näyttävä ja myös ne sanat sanonut. Kun viimeisen kerran näin rakkaan äitini niin vietimme ihanan päivän yhdessä, söimme jäätelöä ja luimme lehtiä ja höpötimme mukavia ja teimme tulevaisuuden suunnitelmia. Halasin äitiäni ja kerroin rakastavani häntä sekä vilkuttelimme ja äitini toivotti minulle hyvää matkaa, sillä olin matkoilla kun hän lähti paljon pidemmälle ja lopulliselle matkalle. Muistan tämän näyn ikuisesti ja kuulen mielessäni äitini heipat sekä sen kun hän sanoi minulle:
" kyllä kaikki järjestyy." Niinhän näköjään asioilla on taipumus järjestyä tavalla tai toisella ja useasti vieläpä hyvin.
Olen useasti surun keskellä miettinyt että aavistiko äitini kuoleman läheisyyden? Halusiko hän rauhoitella minua ja tuoda sanoillaan lohtua? Äitini lähti aurinkoisena päivänä omalta kotipihaltaan suoraan valoon. Miten kaunis ja hänelle sopiva tapa.
Minä toivon että voin opettaa lapsilleni tavan elää niin että kun se hetki tulee, että kaikki loppuu niin he olisivat onnellisia ja kaikki sellainen mistä he ovat haaveilleet olisi tehty. Muistutan heitä siitä että he kertoisivat rakkautensa nyt ja aina kun siltä tuntuu eivätkä odottaisi sitä hyvää hetkeä tai ajattelisi että kyllä toinen sen tietää muutenkin. Kun se viimeinen tapaaminen on niin sitä ei voi nähdä etukäteen vaan aina se tulee yllätyksenä ja itselle tuo siinä tilanteessa lohtua että ainakin on sanonut ne tärkeät sanat.
Tärkeät ihmiset seuraavat aina mukana sydmessämme ja ajatuksissamme. Eräänä päivänä tässä syksyllä löysin valokuvia äitini elämästä ja hänelle niin tärkeästä harrastuksesta. Kävimme isänpäivää edeltävänä lauantaina Siuntiossa ja siellä tutustuimme myös Siuntion linnaan, mikä jäi mieleeni erityisesti kun opas kertoi että linnan isäntä ottaa paljon kuvia mutta kuvissa on pääsääntöisesti kuvia hänelle niin rakkaista hevosista, niinpä niin, mutta tämä ihminen on nauttinut harrastuksen tuomasta onnen ja ilon tunteesta, eihän siinä silloin mitään pahaa tai väärää pitäisi olla. Lapsissa näemme historiamme, ne ihmiset jotka ovat eläneet ja tehneet meidän olemassaolon mahdolliseksi ja näin he elävät meissä ikuisesti ja heidät muistetaan.
Hyvä ystäväni kirjoitti omassa blogissaan että hänellä on tummia ajatuksia, nyt voin sanoa että niin minullakin. Tummat ajatukset näkyvät myös minulla ilmeisesti mustina asioina tai sitten ikuinen romantikko minussa vaatii keveiden ja valkoisten asioiden rinnalle syviä sävyjä sekä rouheita tuntemuksia. Tähän loppuun se ajatus joka vie eteenpäin:
Amor Vincit Omnia, Kärleken övervinner allt, Rakkaus voittaa kaiken!
